okeilemisen kulttuuri kiinnostaa yrityksiä yhä enemmän. Ensin puhuttiin palvelumuotoilusta, sitten ketterästä kokeilemisesta. Kaukana ovat ne ajat, kun suunnitelmia hinkattiin exel-taulukkoon kerta toisensa perään ja uuden konseptin esittäminen vaati täydellistä toimintasuunnitelmaa tuekseen.

Tehty päätös on parempi kuin tekemätön päätös

Yrityksemme perustaja, isäni Pertti Ekberg, opetti meille lapsille jo vuosikymmeniä sitten, miten tärkeää on koko ajan kehittyä eteenpäin. Kehittyminen vaatii päätöksentekokykyä. Hän kannusti meitä aina tekemään päätöksiä: tehty päätös on aina parempi kuin tekemätön päätös. Toisaalta hän samaan hengenvetoon totesi, että välillä tulee myös huonoja päätöksiä ja se on hyväksyttävä. Mutta se huonokin päätös oli isästä aina parempi kuin tekemätön päätös.

Toisaalta yrityskulttuuriimme on juurrutettu myös ajatus siitä, että huonojakaan päätöksiä ei kannata alkaa selittelemään. Sillä selityksiä löytyy aina. Mutta selitykset eivät vie meitä eteenpäin, ne vievät vain aikaa uuden kehittämiseltä. Nykyinen toimitusjohtajamme, isoveljeni Pekka Ekberg, korostaa myös aina, että jos haluat kritisoida jotain, niin sitten sinulla on oltava ehdotus paremmasta vaihtoehdosta. Pelkkä kritisointi ei ole hyväksyttävää. Voit aina olla eri mieltä, mutta sitten pitää olla tarjota toinen ratkaisu. Allekirjoitan itse myös tämän.

Jos aina onnistumme, emme oikeasti kokeile mitään

Mutta siis miksi epäonnistuminen on välttämätöntä? No siksi, että jos haluamme luoda yritykseemme kokeilukulttuurin, on mahdotonta välttää epäonnistumiset. Jos me aina onnistumme, emme kai oikeasti kokeile mitään. Kokeilu itsessään jo sanana pitää sisällään mahdollisuuden onnistua tai epäonnistua. Muutenhan kyse ei olisi kokeilusta.

Kokeilukulttuuri vaatii paljon yrityskulttuurilta. Se vaatii kykyä paitsi nauraa itselleen myös antaa itselleen ja muille anteeksi. Jos yrityksessä on totuttu, että tehdään suunnitelman mukaan ja yhtäkkiä pitäisi alkaa näppärästi kokeilemaan, ei muutos käy käden käänteessä.

Johtajan on hyväksyttävä alaisten epäonnistuminen ja suorastaan kannustettava siihen

Ensinnä tekijän itsensä pitää oppia epäonnistumaan. Epäonnistuminen on kuitenkin lähtökohtaisesti aina ikävää. Vaikka samalla ymmärrämme, että epäonnistumisista oppii parhaiten, ei se mitenkään miellyttävältä tunnu. Toisaalta epäonnistumisia alkaa sietämään paremmin, kun niitä kohtaa useammin.

Toiseksi esimiehen ja johtajien tulee oppia sietämään epäonnistumisia. Kun asiat eivät suju odotetusti, on oltava tarkkana siinä, miten suhtautuu epäonnistumisiin. Ainakin aluksi se on hankalaa. Epäonnistuminen tarkoittaa vanhalla tavalla ajateltuna resurssien väärinkäyttöä. Korostan – vanhalla tavalla – ajateltuna. Modernimmin ajatellen esimiehen ja johtajien pitäisi suorastaan vaatia epäonnistumisia. Vertaisin tätä läheltä piti –tilanteiden raportointiin. Miksi me niin painokkaasti haluamme työturvallisuuden kehittämisen nimissä läheltä piti tilanteiden raporttilukujen kasvamista? Koska ne ovat meille työkalu työturvallisuuden parantamiseen.

Itse koen, että kokeilujen epäonnistumiset ovat myös portti parempaan kehittämiseen. Kasvatamme kokeilukulttuuria sillä, että kannustamme myös epäonnistumaan. Kun osaamme epäonnistua, löydämme todennäköisesti parempia vaihtoehtoja enemmän ja niiden joukosta mahdollisesti niitä valioyksilöitä. Normaalia tilastomatematiikkaa: kun joukko kasvaa, myös todennäköisyys läpilyönteihin kasvaa.

Me jäyhät suomalaiset siis olemme päässeet kokeilukulttuurin makuun ja osaamme myös epäonnistua. Jopa niin, että voi sanoa epäonnistumisen olevan tänään ihan muodikasta!

Kirjoittaja on toisen polven perheyrittäjä, joka kokeilee ja epäonnistuu viikoittain. Mutta toisaalta onnistumiset tuntuvat makeampaakin makeammilta!