Artikkeli

Fiblonin nimen tarina

Fiblonin nimi kertoo yrityksen bisneksen ytimen. Etuliite ‘fib’ kuvastaa sanaa fiber eli kuitu monellakin eri kielellä. Olemme yrityksen perustamisesta saakka käyttäneet kuitupohjaisia raaka-aineita. Se on aivan bisneksemme keskeisintä ydintä. Loppupääte ‘lon’ on tyypillinen tekstiilikuitupääte kuten vaikkapa nylon.

Nimessämme yhdistyy siis päämateriaalimme ja toimialamme. Olemme Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n jäsenyritys ja olemme olleet sitä toimintamme alusta pitäen. Jalostamme mm. kuitukankaita ja kuitupohjaisia materiaaleja.

Perustajamme Pertti Ekberg muistelee, että “Fiblon ei ollut ensimmäinen yritykselle suunnittelemani nimi, vaan sitä ennen oli paperilla muutama muukin nimi. Ne eivät kuitenkaan menneet läpi kaupparekisterissä. Sitten mieleeni juolahti nimi Fiblon ja se oli loistava valinta, kuten näin 36 vuotta myöhemmin voi todeta. Ei ole ollut tarvetta vaihtaa nimeä, kun tämä ensimmäinen läpimennyt osoittautui loistavaksi valinnaksi.”

Pertti Ekberg jatkaa vielä  että, “Halusin nimen olevan kansainvälinen ja helppo lausua.” Kun perusasiat tekee huolella, se kanta hedelmää pitkään. Tätä Pertin viitoittamaa tietä olemme muussakin toiminnassamme halunneet jatkaa. Pitkäjänteistä työtä nyt jo toisessa sukupolvessa, kolmannenkin kolkutellessa ovea.

Anne Ekberg

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite: 003703465487@procountor.apix.fi

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941