Pertti Ekberg alkoi valmistaa kertakäyttötuotteita talonsa kellarissa vuonna 1979. Tämä ensimmäinen vaatimaton tuotantolaitos oli niin matala, että pitemmät miehet eivät olisi pystyneet edes seisomaan siellä selkä suorana. Onneksi Pertti pystyi, ja niinpä hän alkoi leikata ja taittaa käsin kertakäyttölakanoita sairaaloita varten. Hänen perheensä autotallista tuli yrityksen ensimmäinen varasto.
Moni asia on muuttunut vuosien saatossa. 20 m2 kellarin sijaan meillä on nyt yli 7 000 m2 tuotanto- ja varastotiloja. Tuotanto tapahtuu kolmessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa, ja me muokkaamme joka päivä tuotteiksi 25 tonnia erilaisia raaka-aineita.
Yhä perheyritys
Jotkut asiat eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Valmistamme yhä kaikki tuotteemme itse, ja Fiblon on täysin perheen omistuksessa. Pertti Ekberg on jo eläkkeellä, mutta toimii vielä hallituksen puheenjohtajana. Hänen kolme lastaan ovat myös tällä hetkellä hallituksessa. Vanhin poika, Pekka Ekberg, on yrityksen nykyinen toimitusjohtaja.
Valoisa tulevaisuus
Yksi Fiblonin arvoista on kannattava kasvu, mikä on ollut toimintamme perusjalka alusta pitäen. Aiomme tulevaisuudessakin jatkaa perustajamme viitoittamaa polkua: pysytellä lähellä asiakkaitamme ja kehittää jatkuvasti toimintaamme.
Ymmärrämme liiketoimintaanne ja tarjoamme palveluja, jotka tuovat lisäarvoa yrityksellenne.