Leikkisyydestä iloa ja viihtyvyyttä kestävästi

Sitran tulevaisuusbarometrin mukaan ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ylikulutus on megatrendeistä tutuin ja se nähdään suurimpana uhkana. Ilmaston lämpeneminen, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja luonnonvarojen niukkeneminen vaativat välittömiä toimenpiteitä.

Habitare Signals näyttelyn kattoteemaksi oli tänä vuonna valittu varsin hyvin edellisen kanssa yhteensopiva teema Yhdessä, koska kukaan ei pärjää yksin. Maailman isoja haasteita voidaan ratkaista vain yhdessä. Onneksi me kaikki voimme vaikuttaa tulokseen tekemällä hyviä ja viisaita valintoja joka päivä myös kestävän kehityksen näkökulmasta.

Ekologinen kestävyyskriisi on tosiasia ja sitä ei kukaan pysty ratkaisemaan yksin

Käytämme jo nyt maailman luonnonvaroja liikaa. Suomalaisten ylikulutuspäivä oli tänä vuonna 5.4. ja maailman ylikulutuspäiväkin jo 29.7. Nämä ovat aikaistuneet vuosi vuodelta. On siis selvää, että meidän pitää tarkemmin miettiä mitä tarvitsemme.

On hienoa, että kiertotalous on saanut merkittävää jalansijaa ja erityisen iloinen olen, että entistä enemmän myös mietimme, voisimmeko käyttää uusiutumattomien luonnonvarojen sijasta uusiutuvia ja varmistaa, että jälkimmäiset olisivat kestävästi kasvatettuja.

Vastuullisuus on monimutkainen kokonaisuus. Helposti siitä irrotetaan palasia ja tehdään niistä yksipuolisia päätelmiä. Vastuullisuus sisältää kolme erilaista näkökulmaa: taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun. Hyvässä vastuullisuustyössä nämä kaikki kolme kulkevat rintarinnan sopusoinnussa.

Vastuullisuus näkyy edelleen monella tapaa myös Habitare Signalsin mielenkiintoisissa teemoissa: vesi, kupla, empatia ja ajan illuusio

Vesi on teemana mielenkiintoinen, sillä globaalilla tasolla vesi alkaa olla katoava luonnonvara. Vesi on myös eräänlainen vastateema kuivuudelle, joka vaivaa maapalloa laajemmin. Tähän liittyy juomaveden puute ja puuvillan kasvatukseen liittyvä kestämätön vedenkäyttö. Yhden t-paidan valmistus vaatii 2720 litraa vettä. Sama määrä juomavettä riittää yhdelle ihmiselle kolme vuotta. Toisaalta veden lähellä ihminen voi tutkitusti hyvin. Tutkimustulokset puhuvat veden katsomisen sekä fyysisten etujen puolesta.

Visuaalisissa trendeissä vesi näkyy kylpylähenkisyytenä. Veden vastateemana kuivuus on näkynyt sisustuksissa paljon erilaisina kuivakukka-asetelmina.

Kuplassa meidän on vaikea ymmärtää erilaisuutta. Ei ole yhtä totuutta eikä tiedekään ole aukoton. Riippuu aina kuka tutkii ja mikä on näkökulma. Kuplaan liittyy vahva muutosvastarinta. Miten voimme lisätä vuorovaikutteisuutta ja ymmärtää paremmin toisia näkökulmia.

Visuaalisissa trendeissä kupla näkyy pyöreinä ja pehmeinä muotoina sekä leikkisyytenä.

Minkälaista on ajan illuusio? Voiko aivojen kokemusta ajasta huijata? Flow-tilassa ajantaju katoaa. Onko aikaa liian vähän vai liian paljon? Planetaarisella tasolla meillä on kiire ottaa osaa ilmastotalkoisiin. Yksilöinä meillä on taipumusta luoda itsellemme kiireen tuntua – oli se todellista tai ei. Kotona haluaisimme luoda kiireettömän keitaan, jossa viihtyä.

Hämmentävää on, että Ikean tutkimuksen mukaan lähes kolmasosa maailman ihmisistä ei tunne oloaan kotoisaksi omassa kodissaan.

Visuaalisissa trendeissä näkyy kevytrakenteisia huonekaluja ja väriblokkeja. Värikartan mukaan enemmän on enemmän.

Empatia ja tunnedata näkyvät myös Habitare Signals teemana. Teemme suurimman osan päätöksistä tunteella. Tunneälyä ja empatiaa kaivataan yhä enemmän. Empatia on tärkeä osa muotoiluajattelua, kun pyrimme samaistumaan asiakasryhmän toiveisiin, tarpeisiin ja ongelmiin. Miten voimme parantaa empatia-taitoja?

Empatia on ollut paljon esillä myös johtamisen teemana. Esimerkkinä loistava älytutkija Katri Saarikivi, joka osaa avata teemaa kiinnostavasti ja inspiroiden.

Äänen merkitys kasvaa edelleen. Yritykset luovat omia audiobrändi-indentiteettejään. Kaunokirjallisuuden lukeminen opettaa myötätuntoa ja fiktiolla on yhteys sosiaaliseen kyvykkyyteen. Millainen koti herättää positiivisia tunteita ja kannustaa olemaan läsnä?

Visuaalisissa trendeissä näkyy klassikoita ja Bauhaus-tyyli inspiroi.

Signals näyttely oli luonteva jatko tammikuun Heimtextil trendinäyttelylle kuten pitääkin. Megatrendit ovat samoja ja niistä johdetaan teemoja ja trendejä. Kestävyyden teema on tärkein ja se näkyy materiaalien ja esineiden kunnioituksena. Leikkisyys ja muodot luovat iloa ja viihtyvyyttä, mitkä aikaansaavat hyvää oloa ja rauhaa.

Mitä tästä voisi johtaa ravintolamaailmaan?

Edelleenkin on tärkeää, että perusasiat ovat kunnossa. Valinnat on sen jälkeen helpompi tehdä kestävästi ja ajatuksella. Elämyksellisyys on edelleen tärkeää ja sen täytyy perustua aitouteen. Värien käyttö on suotavaa, mutta sen pitäisi perustua ravintolan omaan brändiin ja ajatusmaailmaan, jotta siitä syntyy pitkäjänteinen kokonaisuus. Sitten voi myös hetkittäin leikitellä. Valinnat pitää tehdä kestävästi ja ottaa huomioon kaikki vastuullisuuden osa-alueet.

Kirjoittaja on toisen polven perheyrittäjä, jota inspiroivat jatkuvasti elävät ja muuttuvat trendit sekä iloiset ja luovat väriyhdistelmät.

Kommentointi on suljettu

Simple Share Buttons