Lautasliina – muutakin kuin hygieniaa

Oikein valitulla lautasliinalla voi olla monta tehtävää. Silloin se muuttuu kulusta hyödykkeeksi, jota ilman on vaikea kuvitella olevansa!

1500-luvun käsitys ruokailuhetkien hygieniasta saattoi olla melko toisenlainen kuin meillä nykyään. Siitä huolimatta lautasliinat otettiin käyttöön jo tuon ajan herrasväen keskuudessa. 1500-luvulla lautasliina saattoi olla niin pitkä, että se levittäytyi useamman ruokailijan syliin suojaamaan heidän vaatteitaan muruilta ja läikkyviltä juomilta.

Haarukka ei ollut keksintönä valloittanut vielä läntistä maailmaa, joten monessa talossa syötiin sormin tai lusikkaa käyttäen, jos ruokana oli jotakin nestemäisempää. Syömisen aikana ja sen jälkeen sylissä olevaan liinaan oli kätevä pyyhkiä kädet.

Lautasliinoja käytettiin hygieniasta huolehtimiseen myös kattauksessa: jos hienon talon pöytä katettiin hyvissä ajoin ennen ruokailua, levitettiin astioiden päälle liinat suojaamaan niitä katosta tippuvilta hyönteisiltä ja roskilta.

Ylimääräistä hienostelua vai tarpeellinen osa ruokailua?

Lautasliinan perusfunktio ei ole muuttunut vuosisatojen saatossa mihinkään. Lautasliinan käyttäminen sylissä suojaa yhä vaatteilta – haarukoiden valtavirtaistumisesta huolimatta syödessä tahtoo edelleen silloin tällöin syntyä murusia tai juomaa läikkyä. Rasva- ja viinitahrat on paljon mukavampi imeyttää laadukkaaseen ja tarpeeksi suureen lautasliinaan kuin omalle paidalle tai housuille.

Lautasliinan levittäminen syliin ruokailun aluksi kuuluu myös hyviin tapoihin. Etiketinmukaista käyttöä ei ole runnoa liinaa kauluksesta tai nappien välistä paidan alle. Liinaa ei kannata myöskään jättää tyhjänpantiksi lautasen viereen tai alle.

Ruokailun jälkeen sylissä olevaan liinaan voi pyyhkiä sormet ja sipaista sillä sitten suupielet, ja kas näin ruokailija on taas siisti ja valmis seuraavaan tapaamiseen!

Puuvillasta paperiin

1500-luvulla ja monta vuosisataa sen jälkeenkin lautasliinat tehtiin kankaasta. Muuten liinat kyllä muuttivat muotoaan vuosien saatossa. Jo pitkään lautasliinaa on ajateltu yksilönä, eikä saman liinan jakaminen toisten kanssa tunnu mukavalta – jokaisella kuuluu olla omansa! Kun yhdessä kattauksessa on monta pienempää liinaa, on niiden väreillä, kuoseilla ja materiaaleilla voitu leikitellä aina kulloisenkin villityksen mukaan.

Toisen maailmansodan jälkeen paperiliinat alkoivat yleistä ja kankaiset liinat alkoivat hiljalleen jäädä marginaaliin. Nykyään puuvillaliinoihin törmää enää harvassa ravintolassa, sillä moni on havainnut jatkuvan pesemisen olevan paitsi kallista, myös kuluttavaa ja turhaan henkilökunnan aikaa vievää. Kertakäyttöinen paperiliina huolehtii hygieniasta paremmin, sillä se on joka asiakkaalle uusi. Vastuullisesti tuotettu ja käytetty lautasliina on lisäksi puuvillaa parempi vaihtoehto muun muassa vedenkulutuksella mitattuna.

Paperisen lautasliinan moniin hyviin puoliin kuuluu sekin, että ravintola voi varata useampaa kokoa eri tarkoituksiin: monen ruokalajin illalliskattaukseen suuremmat ja lounaalle kevyemmät. Tietysti myös kahviloihin ja jopa leipäkoreille löytyy omat, sopivankokoiset mallinsa.

Koriliina sopii paitsi koreihin myös muuhun esillelaittoon. Herkulliset värit kiinnittävät asiakkaan huomion.

 

Lautasliina luo luottamusta ravintolan toimintaan

Paperisten kattaustuotteiden maailmassa elintarviketurvallisuus on ykkösasia. Kun tekee hankintoja tuotteista, jotka tulevat kosketuksiin ruuan kanssa, on tärkeää tarkistaa, että tuotteet täyttävät oikeat vaatimukset. Haarukka ja malja -merkki pakkauksessa kertoo, että tuote on hyväksytty elintarvikekäyttöön.

Paitsi että lautasliina on asiakkaan vaatteiden suojana, myös ravintoloiden ja kahviloiden henkilökunta voi edistää hygieniaa liinan avulla. Leivän leikkaaminen leivänleikkuuliinasta kiinni pitäen tai vielä lämpimien alkupalaleipien peittäminen koriliinalla ravintolasalin poikki kulkiessa on kohteliasta ja suojaa ruokaa muiden asiakkaiden pöpöiltä.

Leivänleikkuuliina parantaa hygieniaa ja on osoitus asiakkaan arvostuksesta. 

 

Käytännöllistä – mutta ennen kaikkea kaunista

Lautasliina on yhä useammassa ravintolassa myös yrityksen brändiviestinnän paikka: painatuksella on helppo muistuttaa ravintolan arvoista. Ravintolan nimi lautasliinassa on myös hienovaraista someviestintää, kun asiakkaat jakavat annoskuvia Instagramissa. Mahdollisuudet ovat rajattomat: lautasliinaan voi painaa ravintolan sloganin, liittää mukaan yrityksen historiaa, kertoa tarinan tai opastaa vaikka simpukoiden syömisessä.

Aina uutta hakevat asiakkaat kokevat elämyksen, kun ruokalista vaihtuu. Samalla voi päivittää myös kattausta, mikä onnistuu edullisimmin ja helpoimmin lautasliinojen vaihdolla – vuodenaikojen mukaan vaihtuva lautasliinan väritys on yksi tapa pysyä sesongeissa kiinni ja korostaa sitä.

Loppuun asti mietitty konsepti

Moni ravintola korostaa nykyään vastuullisuuttaan. Sesonginmukainen lähiruoka on yksi tapa toimia vastuullisesti, mutta tiedostavat asiakkaat näkevät nopeasti sen läpi, onko vastuullisuus todella yrityksen ytimessä vai jääkö se vain pintapuoliseksi. Todellinen vastuullisuus huomioi koko toiminnan kaikista hankinnoista jätteiden kierrätykseen ja henkilökunnan toimintaan.

Jos raaka-aineet ovat kunnossa, ravintola voi seuraavaksi kurkata salin puolelle ja pohtia, onko siellä parannettavaa: mistä kalusteet, astiat ja liinat hankitaan, entä kuka ne tekee ja missä? Vastuullisesti tuotettu kotimainen lautasliina on osa kokonaisuutta yrityksessä, jossa mitään ei haluta jättää puolitiehen. Aina tarkoitukseensa sopiva liina on viisas valinta!

 

Teksti on julkaistu Elintarvike ja Terveys -lehdessä 1:2020, 34vsk

Kommentointi on suljettu

Simple Share Buttons