Coffee House

Asiakas ostaa silmillään

Hyvät kokemukset ja mielikuvat saavat asiakkaan palamaan. Ei ole samantekevää minkä värinen koriliina pilkottaa uunituoreiden croissanttien alta tai kuinka hyvin tiskiltä napattu lautasliina imee pöydälle läikkyneen kahvin.

Coffee House on tenhyt Fiblonin kanssa yhteistyötä pitkään. Asiantuntemus oli paikallaan myös viime kerralla, kun kahvilan kattausliinoja oli tarpeen uusia. Lautasliinojen värit on mietitty konseptin salliman väripaletin puitteissa. Coffee Housen 21 yksikössä on käytössä Softlin-sarjan herkulliset värit vadelma ja munakoiso.

– Fiblonin kanssa asiointi on helppoa ja joustavaa. Heillä on aina tuoreita ideoita ja näkemyksiä tarpeistamme. Toiveitamme kuullaan ja vaihtoehtoja testataan käytännössä ennen päätöksen tekoa. Henkilökunnalta on tullut hyvää palautetta etenkin liinojen teknisistä ominaisuuksista. Koriliinat pysyvät siistin näköisinä ja imevät huomaamattomasti rasvan croissanteistakin, Coffee Housen ketjupäällikkö Minna Vainio kertoo.

Hän kokee, että lautasliinat ovat myös hyvä tapa viestiä liiketoiminnan vastuullisuudesta.

– Painetut liinat kertovat asiakkaille, että suosimme kotimaisia toimittajia ja ympäristöystävällisiä tuotantomenetelmiä. Tekstit on helppo suunnitella ja vaihtaa kampanjakohtaisesti.

Merkitykselliset yksityiskohdat

Hyvä palvelu ei korvaa puutteita miljöön toimivuudessa tai päinvastoin. Asiakaskokemukseen vaikuttaa moni asia, jota ei tule heti ajatelleeksi.

– Asiakas ostaa aina silmillään. Kahvilinjaston siisteys ja tuotteiden esillepano ovat tärkeässä roolissa. Konsepti määrittelee paitsi kahviloissa käytettävät astiat ja vitriinimallit myös esimerkiksi sen, miten leivät täytetään ja asetellaan myyntiin, Vainio havainnollistaa.

Valikoimasta on poimittava esille ne tuotteet, jotka vastaavat asiakkaan muuttuvia tarpeita päivän aikana. Aamulla kauppaa käydään luonnollisesti eri tuotteilla kuin alkuillasta.

– Coffee House haluaa tarjota asiakkailleen hengähdystauon, pienen rentouttavan hetken arjen kiireissä. Haluamme olla kahvila, jonne on helppo tulla ja missä viihdytään yksin tai yhdessä.

Lue lisää Coffee Housen konseptista.

Anne Ekberg

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite: 003703465487@procountor.apix.fi

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941