Fiblon tavoittelee kasvua uudella hallituskokoonpanolla

Pia Rautakorpi ja Eero Vaara

Tiedote 4.7.2018

Perheyritykset uudistumisen polulla

Lautasliinatehdas Fiblon Oy tavoittelee kasvua uudella hallituskokoonpanolla

Porilainen lautasliinatehdas Fiblon on katkaissut monikymmenvuotisen perheyrityksen perinteen ja kutsunut hallitukseen uusiksi jäseniksi Aalto-yliopiston johtamisen laitoksen professori Eero Vaaran ja asiakasarvon ja yritysmuotoilun asiantuntija Pia Rautakorven. Valintaprosessi oli pitkä ja sen tavoitteena on uudistaa yritystä vastaamaan muuttuvaa kysyntää sekä kotimaassa että ulkomailla. Vastuullisuuteen ja uniikkeihin asiakasratkaisuihin keskittyvä Fiblon haluaa kääntää lautasliinat ravintoloissa välttämättömästä tietoiseksi valinnaksi. Tavoitteena on valmistaa ravintoloiden ja kahviloiden käyttöön parhaat lautasliinat.

– Ei ole sama, minkä lautasliinan ravintola valitsee. Vastuullisella valinnalla voi mm. välttää turhaa resurssien käyttöä ja tukea luonnon elintärkeän monimuotoisuuden säilymistä. Tästä on kasvanut viisas valinta -konseptimmekin. Ulkopuolinen asiantuntijanäkemys on meille elintärkeä, kun luomme uudistumisen polkua ravintola-asiakkaitamme auttaen ja siksi hallitusuudistus tehtiin, Fiblonin toimitusjohtaja Pekka Ekberg sanoo.

Fiblon Oy:n uuteen hallitukseen kuuluvat Pekka Ekberg, toimitusketjujohtaja Mikko Ekberg, markkinointi- ja viestintäjohtaja Anne Ekberg, Pia Rautakorpi ja Eero Vaara.

Asiakkaan ovipumppu laulamaan

Viisaasti valittu tuote voi myös luoda säästöjä ja samalla tuottaa sille moninkertaista lisäarvoa.

– Fiblonilla on aito halu auttaa asiakasta ja saada ravintoloiden ovet käymään tiuhaan. Tässä oikealla lautasliinavalinnalla voi olla suuri merkitys: lautasliina on luonteva viestinnän paikka, jota monet ravintolat hyödyntävät kertoessaan esimerkiksi arvoistaan. Arvoilla on jo merkitystä kuluttajavalinnoissa, ja ikimuistoisen elämyksen lisäksi ravintolat voivat  edistää arvopohjaista asiakassitoutumista.

Aalto-yliopistossa johtamisen laitoksen professorina toimivaa Eero Vaaraa Fiblonissa kiehtoo osallistava strategiatyö ja poikkeuksellinen yhteisöllisyys.

– Vastuullisuus on teema, joka on Fiblonin toiminnassa keskeistä ja minulle tärkeä. Uskon, että nykyajan liiketoiminnan pitää olla aidosti vastuullista henkilöstön, asiakkaiden ja ympäristön suhteen pitkällä aikavälillä ja aidosti. Parhaimmillaan, kuten Fiblonissa, se on myös kilpailuetu, hän kertoo.

Rautakorpea Fiblonissa kiehtoo omistajien sitoutuminen yrityksen kehittämiseen, kasvuun ja kansainvälistymiseen. Systemaattinen työ näkyy jo selkeässä strategiassa ja henkilöstön osaamisen kehittämisessä.

– Erityisesti ilahduin asiakkaiden roolista Fiblonin palvelu- ja tuotekehityksessä. Asiakkaat on jo otettu osaksi organisaatiota. Asiakasarvon kasvattaminen on myös uuden hallituksen keskeisiä tehtäviä, Rautakorpi tiivistää.

Lisätiedot:

Pekka Ekberg
toimitusjohtaja
p. 020 123 6661
pekka.ekberg(at)fiblon.com

Simple Share Buttons