Pietarsaaren Kaupunginhotelli satsaa elämykseen jokaista lautasliinaa myöten

Ravintolabisnes on entistä enemmän elämysbisnestä. Elämys syntyy, kun saa jotain enemmän kuin odottaa. Elämys on sarja sattumia, mutta sen pohjalla on tarkoin harkittu kokonaisuus. Hyvä kysymys onkin, miten tuottaa entistä elämyksellisempää bisnestä pienevien resurssien ja kasvavien haasteiden paineissa.

Jokainen ravintola tarvitsee hyvän kumppanin ja asiantuntijan, joka osaa inspiroida, kun omat resurssit eivät riitä. Lautasliinatehdas Fiblonilla on viime vuosien aikana panostettu osaamiseen, asiantuntijuuteen ja vastuullisuuteen. Lähes neljän vuosikymmenen kokemus antaa hyvän pohjan osaamiselle ja jatkuva halu kehittyä takaa viimeisimmän tiedon.

Ei liukuhihnaruokailua vaan kauniita kattauksia

Lautasliinatehdas haluaa inspiroida ja sparrata ravintoloita hyödyntämään uusia trendejä ja erityisesti kannustaa jokaista löytämään oman kilpailuetunsa.

– Koska ravintolan menestyminen on monen asian summa, ei mitään osa-aluetta kannata jättää hyödyntämättä. Yksi aliarvostetuista ja alikäytetyistä elämysresursseista on kattaus ja siihen liittyvä esillepano. Liian monissa ravintoloissa syödään kuin liukuhihnalta. Esillepanossa lautasliinalla on tärkeä rooli ja monet ravintolat ovat jo oivaltaneet tämän. Lautasliinaa voi elämyksen luomisen lisäksi hyödyntää omien arvojen kommunikoinnissa, sanoo Lautasliinatehdas Fiblonin viestintä- ja brändijohtaja Anne Ekberg.


Pietarsaaren Kaupunginhotellissa Lautasliinatehtaan lautasliinat valittiin korkean laadun ja joustavan tilauskäytännön takia. Lautasliinatehtaalla lautasliinoja ei tehdä varastoon, vaan mietittyyn käyttöön.

– Valitsimme Lautasliinatehdas Fiblonin lautasliinat, koska niiden laatu on korkea. Kun vieraat saapuvat ravintolaan ja istuvat pöytään, on todella tärkeää, että pöytä on hienosti katettu. Ravintolan oma lautasliina nostaa laatumielikuvaa. Plussaa tuo se, että ei tarvitse kerralla tilata isoja määriä lautasliinoja, ravintolapäällikkö Mikael Erkas kertoo.

Erkasin mielestä brändätty lautasliina on yleistymässä isoissa ketjuissa, kun taas pienet ravintolat eivät yleensä voi tilata isoja määriä lautasliinoja kerralla.

– Uskon, että ratkaisu, missä tukusta voi tilata lautasliinoja brändätyllä tai vaikkapa sesonki-ilmeellä käytön mukaan on toimiva. Kestävä kehitys ja kotimaisuus ovat myös tärkeitä hankintakriteereitä meille, samoin kuin tietenkin hinta-laatusuhde.

Lautasliinatehdas Fiblonilla uskotaan, että viisaasti valittu lautasliina siirtyy kustannuksista lisäarvoksi – väärä, epätarkoituksenmukainen tuote on vain hävikkiä.

Simple Share Buttons