Vastuullisuus on osa arvoja

Ravintola Göran

 

Vastuullisuuden ja kestävien ratkaisujen merkitys yritysbrändeille kasvaa koko ajan. Asiakkaat ovat yhä tiedostavampia, ja yrityksen arvot vaikuttavat jopa työntekijöiden palkkaamiseen: etenkin nuoret työntekijät haluavat töihin yritykseen, joka vastaa heidän omaa arvomaailmaansa. Voiveljet Oy:ssä vastuullisuus on huomioitu monilla eri tasoilla.

– Käytämme pääsääntöisesti kotimaisia raaka-aineita ja suosimme lähituottajia. Luonnollisesti myös kierrätämme ja pyrimme vähentämään ruokahävikkiä. Hyödynnämme esimerkiksi ResQ Clubia niiden ravintoloiden kohdalla, joissa on buffetlounas ja ruokaa jää yli, Voiveljet Oy:n henkilöstöpäällikkö Jarno Venho kertoo.

Voiveljet Oy perustettiin 10 vuotta sitten. Viimeisen viiden vuoden aikana yritys on kasvanut tasaisesti. Vuoden 2016 fuusion myötä yrityksen toimintaa on yhtenäistetty ja organisaatiota ja brändiä kehitetty askel askeleelta.

Meillä on käynnissä henkilöstöprojekti, jossa pyrimme entistä avoimempaan ja tasa-arvoisempaan työyhteisöön. Haluamme, että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa työhönsä ja jokaista kohdellaan yksilöinä. Olemme myös osa We Speak Gay -yhteisöä, Venho kuvailee Voiveljet Oy:n vastuullisuutta.

Simple Share Buttons