Viisas valinta vähentää hävikkiä ja kasvihuonepäästöjä

Maailman ylikulutuspäivä oli viime vuonna 27.7. Tänä vuonna Covid19 epidemia on myöhentänyt päivää elokuuhun. Suomessa ylikulutuspäivä oli tänä vuonna 5.4. Tuona päivänä kulutus ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonepäästöjä.

Maailman ylikulutuspäivä on kuluvaa vuotta lukuun ottamatta aikaistunut vuosi vuodelta. Suurin syy ylikulutuspäivän aikaistumiseen on alati suureneva hiilijalanjälkemme. Omaa ekologista jalanjälkeä voi pienentää esimerkiksi tekemällä viisaita valintoja.

Vastuullisuus on Fiblonille kunnia-asia. Teemme koko ajan parhaamme, että käyttäisimme mahdollisimman vähän maapallon rajallisia resursseja. Oman tuotantomme hiilipäästöt ovat olleet vuodesta 2012 lähtien puhdas nolla ja oman toimintamme hiilijalanjäljen olemme raportoineet säännönmukaisesti. Päästöjä olemme tuona aikana vähentäneet 80 prosentilla. Voit lukea tarkemmin viimeisestä vastuuraportistamme, miten se auttaa asiakkaitamme tekemään toiminnastaan vastuullisempaa.

Haluamme lisätä tietoisuutta pöydänkattaukseen ja puhdistukseen käytettävien tuote- ja palveluratkaisujen vastuullisesta valinnasta. Viisaasti valittu tuote varmistaa maapallon resurssien järkevän käytön. Näin voidaan myötävaikuttaa siihen, että seuraavat sukupolvet saavat nauttia pallostamme. On myös hyvä huomata, että vastuullisesti valmistettu tuote ei auta, jos se ei ole käyttöönsä oikea.

Viisi käytännön vinkkiä  vastuullisen tuotteen valintaan

  1. Tarvitaanko tuotetta?

Mikä on tuotteen käyttötarkoitus? Jos tuote ei ole välttämätön, kannattaa se jättää ostamatta.

  1. Minkä kokoinen tuote on sopiva?

Liian pieni tuote johtaa helposti siihen, että tuotetta otetaan useampi kappale. Jos tuote on liian iso, johtaa se raaka-aineiden ylikulutukseen tai huonoon hygieniaan.

Esimerkki 1: pienikokoiset lautasliinat ovat käyttötarpeeseensa usein liian pieniä ja siksi niitä otetaan useita kappaleita.

Esimerkki 2: ammattikeittiön isoa kuituliinaa ei raaskita heittää pois riittävän ajoissa ja hygieniataso kärsii.

  1. Kannattako personointi?

Personoidut tuotteet nostavat brändin näkyvyyttä ja jättävät asiakkaalle varman muistijäljen. Kilpailijoista erottautuminen helpottuu ja oma sanoma menee varmemmin asiakkaan huulille. Samalla voidaan välttää kokonaan jonkun toisen tuotteen käyttäminen pelkästään markkinointitarkoituksessa.

Esimerkki 1: jos ravintolalla on asiakkaalle tärkeää kerrottavaa, kannattaa se sanoa lautasliinassa. Näin vältetään jonkun muun promotuotteen käyttö kokonaan. Ekologinen ratkaisu, joka tuo näkyvyyttä ja myös selvää säästöä.

Esimerkki 2: jos personointi ei tuo lisäarvoa, tarkoittaa esimerkiksi painetun tuotteen valinta turhaa painovärien ja energian käyttöä.

  1. Millainen pakkauskoko on paras?

Pakkauksen rooli on yllättävän iso, koska hyvällä pakkauksella voidaan vähentää hävikkiä ja nopeuttaa työtä. Kannattaa valita pakkaus, jonka sisältö on käyttöönsä optimi. Isot säkit tai pussit tarvitsevat ison säilytystilan ja niiden avaaminen ja sulkeminen on vaivalloista ja aikaa vievää. Pitkä säilytys tarkoittaa usein turhaa hukkaa.

Esimerkki 1: jos kattaus tehdään sadalle, ei kannata ostaa useamman sadan kappaleen pakkauksia.

  1. Voiko tuote helpottaa ja nopeuttaa toimintaa?

Säästetyn ajan voi käyttää olennaiseen, vaikka asiakkaan palvelemiseen.

Esimerkki 1: ruuhkahuippujen ajaksi valmiiksi taitettu aterinliina, johon aterimet voi jo etukäteen asetella tai ruukkutaitto, jonka asiakas saa näppärästi itse pöydästä tai linjastolta.

Esimerkki 2: valmiiksi arkitettu kuituliina helpottaa ja nopeuttaa keittiöammattilaisen arkea ja varmistaa hygieniaketjun omalta osaltaan.

 

Viisas valinta on osa vastuullisen ravintolan arkea. Ammattilaisenkin on joskus haastavaa löytää omaan toimintaansa paras ja vastuullisin ratkaisu. Helposti tulee vanhasta tottumuksesta valittua tuote, joka on ennestään tuttu, mutta ei kuitenkaan omaan toimintaan enää viisain valinta.

Me täällä Lautasliinatehtaalla olemme alamme parhaita asiantuntijoita ja haluamme auttaa teitä menestymään omassa bisneksessänne parhaalla mahdollisella tavalla. Olemme teitä varten!

 

aspa@fiblon.com

soita 020 123 6600

 

Simple Share Buttons