Sokos Hotels

Yksilöllinen monille

Vuonna 2012 Sokos Hotels aloitti mittavan konseptiuudistuksen. Jyväskylässä avattiin ensimmäinen Solo-hotelli kesällä 2012, ja vuotta myöhemmin aukesivat ensimmäiset Break-hotellit. Perinteiset, jo olemassa olleet hotellit saivat Original-tunnuksen.

Sokos Hotels -ketju oli perustettu jo vuonna 1974. Ajatus hotelliketjuista, jonka kohteet ovat standardoituja ja tasalaatuisia, syntyi Amerikassa. Idea levisi ympäri maailman, myös Suomeen. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet.

– Havahduimme 2010-luvulla siihen, että ihmiset haluavat eri asioita. Haluamme tarjota yksilöllisempiä kokemuksia asiakkaillemme. Mottomme kuuluukin: yksilöllinen monille! kertoo Sokos Hotelsin konseptipäällikkö Janina Nurmela

Sokos Hotelsin jokaisella hotellityypillä on oma ideologiansa. Solot ovat uniikkeja, joko alueensa historiallisia hotelleja tai vaihtoehtoisesti täysin uusia rakennuksia, jotka ovat klassikoita jo syntyessään. Esimerkkejä tällaisista kohteista ovat Helsingin ja Tampereen Torni-hotellit. 

Break-hotellit taas ovat ketjun elämäniloisimpia kohteita – niiden läheisyydessä on monia aktiviteettimahdollisuuksia. Lupauksena on, että Break-hotellista lähdet energisempänä kuin olit sinne tullessasi. Perinteiset Original-hotellit ovat sydämellisiä, suomalaisia ja ylpeitä alkuperästään. 

– Jokainen kolmesta brändistämme on tärkeä. Ihmisillä on erilaisia tarpeita, jotka vaihtelevat tilanteen mukaan: työmatka ja romanttinen viikonloppu vaativat hotellilta eri asioita. Yksilölliset brändit helpottavat asiakkaan valintaa, Nurmela summaa.

Anne Ekberg

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite: 003703465487@procountor.apix.fi

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941