Henkilökohtaista huomiota ja personoituja ratkaisuja.
Meillä jokainen asiakas on suuri ja jokainen liina on askel kohti kestävämpää maailmaa.
Iloisempaa, elämyksellisempää ja kestävämpää ravintolamaailmaa liina kerrallaan.
Vastuullisuuden huomioiva toimintamallimme luo asiakkaillemme lisäarvoa ja lisämyyntiä. Konseptimme tarjoaa brändinäkyvyyden ja elämyksellisyyden kustannustehokasta kasvua.
Näissä pöydissä eletään hetket ja tarinat todeksi – tunnetaan, koetaan ja ollaan läsnä.
Personointi
Haluatko erottua kilpailijoista?
Personoinnin avulla kerrot brändisi ainutlaatuista tarinaa ja korostat sen visuaalista ilmettä.
Vastuullisuus
Bisnestä, josta voi olla ylpeä
Luomme kestävämpää maailmaa liina kerrallaan.
Tuoreimmat uutiset ja artikkelit
Artikkelit
Suomen ylikulutuspäivä oli tänä vuonna 1. huhtikuuta. Kolmessa kuukaudessa olimme käyttäneet
oman osuutemme maailman uusiutuvista luonnonvaroista. Jos kaikki eläisivät kuten me,
tarvittaisiin 4,1 maapalloa.
Artikkelit
Ensimmäisen kerran jouduimme Fiblonilla tosissamme pohtimaan kotimaisen tuotannon merkitystä
1980-luvulla. Kävi ilmi, että kovin työvoimavaltaista tuotantoa ei Suomessa pitkään voisi säilyttää.
Olisimme voineet siirtää tuotannon halvempien kustannusten perässä. Sen sijaan teimme
periaatepäätöksen: tuotanto pysyy Suomessa ja omissa käsissämme.
Artikkelit
Tahto on lähtökohta. Teot ratkaisevat.