
– Ruokamme on maukasta ja mausteista, mutta ei liian tulista suomalaiseen makuun. Vältämme säilykkeitä ja valmistamme kaiken raikkaista vihanneksista ja kasviksista, toimitusjohtaja Pasi Partanen kertoo.
Myös kaikki kastikkeet ja majoneesit valmistetaan omassa keittiössä. Kastikkeet ovat vegaanisia, ja kaikki annokset saa halutessaan myös gluteenittomina ilman lisämaksua.
Laadukasta lounasta nopeasti
Naked Taco sijaitsee keskeisellä paikalla aivan Helsingin rautatieaseman lähellä. Ravintola täyttyy asiakkaista etenkin lounasaikaan.
– Olemme saaneet kiitosta nopeasta palvelustamme. Meille on helppo tulla lounaalle työpäivän aikana, kun ruokaa ei tarvitse odottaa kauaa, Partanen kertoo.
Asiakkaat tulevat lounaalle yleensä aina samaan aikaan, mikä aiheuttaa erityistä kiirettä keittiössä. Siksi ravintola päätti hiljattain ottaa riskin ja kokeilla, voisiko buffet nopeuttaa palvelua entisestään.
– Buffet sai erittäin hyvän vastaanoton: lounasasiakkaiden määrä tuplaantui. Buffetissa on myös se hyvä puoli, että asiakkaat pääsevät entistä paremmin näkemään, että todella käytämme tuoreita raaka-aineita, Partanen iloitsee.
Lisäetuna buffetlounas on hieman yllättäen vähentänyt ruokahävikkiä.
– Meillä on reilun kokoiset annokset, joten valmiista bowleista saattoi syntyä hävikkiä, kun asiakas ei jaksanut syödä koko annosta. Buffetissa asiakkaat ovat hienosti ottaneet vain sen verran kuin jaksavat syödä, Partanen kertoo.
Iltaisin ravintolassa käy paljon turisteja sen keskeisen sijainnin takia.
“Pois lähdetään täydellä vatsalla ja hyvällä mielellä”
Naked Tacon annokset ovat runsaita, ja asiakkaista pidetään hyvää huolta. Tämä on auttanut erottumaan kilpailussa ketjuravintoloiden kanssa.
– Tavoitteemme on, että meiltä lähdetään pois täydellä vatsalla ja hyvällä mielellä. Emme huomioi asiakasta vain ruuan tilaamisen yhteydessä, vaan käymme juttelemassa pöydissä, jos meillä vain suinkin on aikaa, Partanen kertoo.
Naked Taco saakin paljon positiivista palautetta asiakaspalvelustaan.
– Tänne saa tulla juuri sellaisena kuin on, Partanen kertoo.
Pienen toimijan on helppo toteuttaa muutoksia matalalla kynnyksellä. Jos keksitään jotain uutta, sitä voidaan kokeilla vaikka heti seuraavana päivänä.
Painetut lautasliinat ovat hyvä markkinointikeino
Partanen halusi Naked Tacolle ehdottomasti lautasliinat omalla painatuksella. Pienelle toimijalle niitä ei kuitenkaan ollut ihan helppo löytää.
– Olin jo melkein tilaamassa lautasliinoja ulkomailta, kun en meinannut löytää toimittajaa, joka tekee pienelle ravintolalle sopivia määriä. Onneksi löysin Fiblonin, jolla oli meille sopiva ratkaisu, Partanen kertoo.
– Fiblonin kanssa järjestely on todella toimiva, sillä vaikka meidän piti sitoutua tiettyyn tilausmäärään, meidän ei tarvinnut tilata kerralla kymmeniä tuhansia lautasliinoja omaan varastoomme. Kespron varastolta saamme tilata niitä käyttöömme helposti, kun tarvitsemme, Partanen sanoo.
Fiblon jakaa vastuullisuudessa samat arvot kuin Naked Taco. Lisäksi Partaselle on tärkeää, että hän sai tilattua liinat kotimaiselta toimittajalta.
– Fiblonin joustava tilausmalli mahdollistaa pienelle ravintolalle samanlaiset mahdollisuudet kuin suurille ketjuille, Partanen kiittelee.