Ajankohtaista

Uutiset ja artikkelit

HT_2025-3

Artikkelit

Miltä trendit näyttävät vuonna 2025?

Trendi on suuntaus tai muutos, joka vaikuttaa yksilön, yhteiskunnan tai toimialan käyttäytymiseen tai asenteisiin tietyllä ajanjaksolla.
F15A9731_24012025_2

Uutiset

Liika on liikaa

Vastuullisuustyö ei ole omaan napaan tuijottamista tai tuudittautumista jo saavutettuihin tuloksiin. Toiminnan ja tekojen on oltava linjassa sekä oman liiketoiminnan että ympäröivän maailman kanssa. On oltava hereillä koko ajan ja tehtävä ratkaisuja, joiden vaikutus ulottuu pitkälle tulevaisuuteen. Se onnistuu vain, jos on tahtoa laajentaa omaa ymmärrystään, tietämystään ja näkemystään vastaamaan alati muuttuvaa toimintakenttää ja päivittyviä vaatimuksia.
nettiversio-111

Uutiset

Näissä pöydissä luodaan jouluna muistoja

Näissä pöydissä nautitaan maukkaasta ruuasta ja läheisten seurasta. Näissä pöydissä rauhoitutaan, luodaan muistoja ja eletään hetkiä todeksi. Näissä pöydissä on joulun tunnelmaa.
IMG_3937

Uutiset

Osaavat omistajat ovat menestyvän bisneksen perusta

Yritystoiminnassa kaikki lähtee omistajista. Osaavat omistajat luovat yritykselle arvoa. Kaikki kolme Fiblonin omistajaa ovat saaneet Perheyritysliiton Osaava omistaja -diplomin tunnustuksena osaamisestaan.
puita

Artikkelit

Metsäkatoasetuksesta kilpailuetua ja isot globaalit ympäristöhyödyt

EU:n parlamentti on kokouksessaan 14.11.24 päättänyt jatkaa 29.6.2023 voimaan tulleen metsäkatoasetuksen (EUDR) siirtymäkautta vuodella huolimatta ympäristöjärjestöjen vastustuksesta. Tämä on järkevä päätös, koska teollisuus, tavarantoimittajat tai viranomaiset eivät olisi olleet valmiita täyttämään lain asettamia vaatimuksia alkuperäisenä takarajana 30.12.2024 eikä myöskään valtaosa EU:n jäsenvaltioista olisi saanut lainsäädäntöään ajan tasalle tai tullilaitokset järjestelmiään kuntoon. Mitä hyötyä asetuksesta olisi, jos sitä ei voi noudattaa tai valvoa?
Live_haaste_vaaka

Uutiset

Antell haastoi Fiblonin mukaan kehittämään työelämän inhimillisyyttä

Fiblon otti Suomen inhimillisimmät työpaikat -haasteen vastaan ilolla. Haaste toimii esimerkkinä siitä, kuinka yritykset voivat toimia vastuullisesti ja aktiivisesti yhteiskunnan hyvinvoinnin kehittämiseen.
DSCF2686

Uutiset

Henkilöstön hyvinvointi ja vastuulliset hankintaketjut kestävän liiketoiminnan keskiössä

Olennaisuusanalyysi on yrityksen vastuullisuustyön perusta. Fiblon toteutti olennaisuusanalyysin henkilöstökyselyllä sekä asiakkaiden syvähaastattelututkimuksella. Vastuullinen liiketoiminta nähtiin strategisen liiketoiminnan kehityksen perustana ja jopa toiminnan elinehtona. Yrityksen arvot ja henkilökunnan hyvinvointiin panostamisen nähtiin ohjaavan toimintaa ja tuottavan lisäarvoa asiakkaille.
DSCF2642

Artikkelit

Satsaamme ihmisiin

Panostaminen työturvallisuuteen on oikeasti panostamista ihmisten turvallisuuteen, sekä työssä että vapaa-aikana.
2054

Uutiset

Vankkaa kokemusta alkuperäketjun vastuullisuudesta ja hyvästä taloudenhoidosta

Vastuullisuuteen kuuluu paitsi tekeminen myös todentaminen. Meillä on todennetusti pitkä kokemus alkuperäketjun vastuullisuudesta. Kannattavuus on yksi arvoistamme ja olemme ylpeitä kaikista sen tiimoilta saamistamme tunnustuksista.
IMG_7909

Uutiset

Robotilla parempaa työergonomiaa

Vastuullisesti ajatteleva ja toimiva yritys punnitsee investoinnit monesta näkökulmasta – työhyvinvointi ei niistä ole suinkaan mitättömin.
fiblon-4694

Uutiset

Tavataan syksyllä näissä pöydissä!

Pitkän talven jälkeen nautimme kaikesta sydämestämme kesästä. Syksyllä taas katamme vastuullisia pöytiä ympäri Suomen.
_DSC0592-2_web

Artikkelit

Työhyvinvoinnin kehittäminen on strateginen valinta

Teknologialla tai henkilöstöeduilla ei pysty erottautumaan kilpailijoista. Yrityskulttuuri vaikuttaa sen sijaan vahvasti siihen, miltä yritys vaikuttaa ulospäin. Yrityskulttuuria ei voi kopioida, vaan sen täytyy syntyä johdosta itsestään.
Secret Link

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite:
003703465487@procountor.apix.fi

Huom! Vain yksi lasku/sähköposti!

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941