Dennis

Uusi kattausratkaisu säästää aikaa yhden työvuoron verran viikossa!

Rutiini kertoo siitä, että työ luonnistuu sutjakasti ilman kummempaa pohdiskelua. Työsuorituksen kannalta tämä on positiivinen juttu, mutta vain niin kauan kuin rutiinilla hoidetaan fiksuja asioita. Pienikin oivallus voi parantaa työhyvinvointia ja lisätä työn kannattavuutta.

Oivalluksesta Lisää Työhyvinvointia

Ravintola Denniksessä Turussa eletään kiireistä viikkoa. Suositussa ravintolassa riittää asiakkaita arkenakin, ja viikonloppua kohti vauhti sen kuin kasvaa. Tulevaa viikonloppua varten varastossa odottaa kymmenen pahvilaatikollista lautasliinoja – taittelemattomina. Jotta kattaus on ravintolan ilmeen mukainen, jokainen liina on taiteltava tietyllä tavalla ennen pöydälle asettamista. Voi sitä taitteluun kuluvan ajan määrää! Yksitoikkoinen, katteeton työ syö sekä motivaatiota että aikaa ja rahaa.

Mutta hetkinen. On tapahtunut ihme! Tällä kertaa laatikoissa odottaakin valmiiksi taitellut, Denniksen brändille profiloidut servietit. Hopsista vaan, ne löytävät tiensä kattaukseen.

– Kattaminen käy nykyään paljon sujuvammin. Tämä on ollut työntekijöille äärimmäisen mieluinen muutos, kiittelee ravintolaketjun aluepäällikkö Susanna Helander.

Enemmän aikaa asiakkaiden huomioimiselle

Silkasta taikavoimasta ei asia sentään ratkennut, vaikka lopputulos onkin maagisen hyvä. Uuden kattausratkaisun taustalla on Denniksen ja Fiblonin vuosi sitten uudelleen alkanut yhteistyö. Aikasyöpöksi tunnistettu lautasliinojen viikkaus innoitti ottamaan yhteyttä kattausratkaisujen asiantuntijaan.

– Fiblonin kanssa yhteistyössä kehittämämme uusi kattausratkaisu säästää aikaa yhden työvuoron verran viikkoa kohden. Aiemmin yhden lautasliinalaatikollisen viikkaus vei noin 20 minuuttia, ja serviettejä voi kulua kiireisinä päivinä peräti kolme laatikollista. Viikonloppuja varten valmiita serviettejä piti taitella ennakkoon moninkertainen määrä, Helander luonnehtii.

Kattauksen tekeminen sujuu nykyään ketterästi.

Syystäkin henkilökunta myhäilee nykyään tyytyväisenä kattauksia tehdessään. Työläästä ja turhasta työvaiheesta päästiin eroon. Aivan jokainen käyttää mieluummin aikansa tehden työtä, jolla on merkitystä.

– Kustannuksia pohdittaessa on syytä huomioida kokonaiskuva. Lautasliinojen viikkaaminen vie kallisarvoista aikaa lisämyynniltä ja asiakkaiden huomioimiselta. Nämä ovat juuri sellaisia viisaita valintoja, joiden perään Fiblonilla kuulutamme. Me jeesaamme asiakasta menestymään, Fiblonin asiakaskokemuspäällikkö Tuulia Ekberg iloitsee.

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite: 003703465487@procountor.apix.fi

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941