Artikkeli

Suomen ylikulutuspäivä oli 6.4.2025 – liika on liikaa

Suurin syy ylikulutuspäivän aikaistumiseen vuosi vuodelta on kasvava hiilijalanjälkemme.

Siinä se jälleen meni – se laskennallinen päivä, jona suomalaisen ekologinen jalanjälki ylitti biokapasiteetin eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonepäästöjä.

Mitä me voimme tehdä asian hyväksi? Vastaus on helppo. Ensinnäkin me voimme miettiä tarvitsemmeko kaikkia haluamiamme tuotteita. Toiseksi, jos päädymme vastaukseen, että tarvitsemme, kannattaa etsiä paras mahdollinen tuote tuohon tarpeeseen. Niin, että tuote käytetään monipuolisesti ja mahdollisuuksien mukaan kaikkia sen ominaisuuksia hyödyntäen. Lyhyesti sanottuna me voimme tehdä viisaita valintoja.

Lisäksi kannattaa varmistaa, että viisaasti valittu tuote on myös viisaasti valmistettu. Ennen kaikkea luonnonvaroja arvostaen.

Moni kokee viisaan valinnan tekemisen haastavaksi esimerkiksi tiedon puutteen vuoksi. Tietoa on saatavilla paljon, mutta sen tulkitseminen saattaa olla vaikeaa. Asiantuntijan avulla valinta on helpompaa.

Fiblon osallistui kevään FFCR-messuille teemalla Liika on liikaa. Aihe herätti yllättävän vähän keskustelua. Onko niin, että olemme niin tottuneita nykyisiin toimintatapoihin ja rakenteisiin, ettemme välttämättä edes huomaa pyörittävämme ylikulutusta ylläpitävää järjestelmää.

Järjestelmä janoaa uutuuksia ja pyörii jatkuvan muutoksen ympärillä – ehkä huomaamattaan. Tuotevaihdot aiheuttavat paljon hallinnollista työtä. Milloin ja miten tuotevaihto tehdään tai miten varmistetaan, että kaikki saavat siitä oikea-aikaisien tiedon ja ennen kaikkea miten vältetään turha hävikki vaihtotilanteissa. Mikä on se lisäarvo, joka tuotevaihdosta kaikkiaan saadaan?

Miltä kuulostaa toimintamalli, jossa huomioidaan tuotteen eri vaikutukset monipuolisesti?

Viisaasti valittu tuote on käyttötarkoitukseensa sopiva ja aikaansaa vähemmän kulutusta. Samalla sitä tarvitsee tuottaa vähemmän ja aiheuttaa myös vähemmän ympäristövaikutuksia. Kun tuotteita tarvitaan vähemmän, tulee niistä myös vähemmän jätettä ja niitä voidaan varastoida vähemmän, jolloin säästämme turhaa varastointitilaa. Kun tuote on käyttötarkoitukseensa sopiva, siitä tulee vähemmän hävikkiä. Yksinkertaista eikä totta?

Vastuullisuus on sanana heppoinen ja siksi moni ei haluaisi sitä enää käyttää. Meistä vastuullinen toiminta on kuitenkin tärkeää ja haluamme, että #näissäpöydissä vastuullisuus kattaa kaiken.

Meillä kannetaan vastuu luonnosta – kestävämpi maailma liina kerrallaan.

 

Kirjoittaja on toisen polven perheyrittäjä, joka uskoo yritysvastuunkin osalta käytännön tekoihin. Vastuullisuus on ennen kaikkea asenne. Löytyykö sitä sinulta?

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite:
003703465487@procountor.apix.fi

Huom! Vain yksi lasku/sähköposti!

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941