
Porin Mikkolassa sijaitsevan Prisman käytävällä käy kuhina. Suurin osa ihmisistä suuntaa ruokaostoksille, mutta osa hyödyntää myös kauppakäytävän muita palveluita, kuten Oma parturi-kampaamoa.
Oma parturi-kampaamo on Satakunnan Osuuskaupan liiketoimintayksikkö. Toimipisteitä on kaksi: toinen Mikkolassa, toinen Prisma Länsi-Porissa.
– Liikkeet ovat profiileiltaan hieman erilaiset. Länsi-Porissa asiakkaaksi voi tulla ilman ajanvarausta, mutta palvelut ovat suppeammat. Täällä Mikkolassa tarjoamme kaikki parturi- ja kampaamopalvelut, joko ajanvarauksella tai ilman. Aikaa vievät työt kuten värjäykset vaativat aina ajanvarauksen, Oma parturi-kampaamon myyntipäällikkö Miia Partala kertoo.
Pieni ele, suuri vaikutus
Miia Partala on ehtinyt työskennellä uransa aikana useilla toimialoilla. Vahvan ravintolataustan vuoksi myös Fiblon tuotteineen on tullut hänelle tutuksi. Idea serviettien hyödyntämisestä parturi-kampaamossa syntyi, kun pidemmäksi ajaksi penkkiin istahtaneille asiakkaille tarjoiltiin kahvia.

– Kahvikupin tarjoaminen on jo itsessään ele, joka viestii asiakkaalle, että hänet on huomioitu. Tajusin, että servietin ja siinä olevan sanoman avulla voimme vielä vahvistaa tunnetta, Partala kuvailee.
Mustaan serviettiin on painettu kultainen Oma parturi-kampaamon logo sekä teksti ”Aikaa sinulle”. Pieni ele vahvistaa brändiä ja muistuttaa asiakasta siitä, että hetki on juuri hänelle ja siitä saa nauttia. Ele on myös huomattu: servietistä on tullut hyvää palautetta asiakkailta.
– Minulla on rohkeutta nähdä ja tehdä asioita eri tavalla kuin muut, ja hyödynnän sitä työssäni monipuolisesti. Vaikka itselläni ei ole kauneusalan osaamista, saan johtaa ammattitaitoista tiimiä ja kannustaa heitäkin ajattelemaan asioita uusista näkökulmista, Partala luonnehtii.
Merkityksen tunne sitouttaa
Partala kiittää mutkatonta yhteistyötä Fiblonin kanssa, sillä yritysten arvomaailma on hyvin samankaltainen. Vastuullisuus ja paikallisuus näkyvät toiminnassa monella tavalla.
– Tähtäämme ylivoimaiseen asiakaskokemukseen ja panostamme konsultaatioon, minkä vuoksi pystymme luomaan asiakkaalle arvostuksen ja merkityksen tunteen. Ensivaikutelma tehdään vain kerran, joten sen eteen täytyy nähdä vaivaa, Partala kuvailee.
Oma parturi-kampaamo on toiminut Mikkolassa jo kymmenen vuotta. Uskottavaa brändiä on rakennettu määrätietoisesti, ja luottamus on pitänyt ansaita. Partala uskoo, että yksityiskohdat, kuten kahvikupponen kiireen keskellä ja sen yhteydessä ojennettava servietti, lisäävät osaltaan yrityksen arvokkuutta ja uskottavuutta.
– Olemme paikallinen, Satakunnan Osuuskaupan liiketoimintayksikkö. Työllistämme ison joukon oman alansa ammattilaisia ja palvelemme päivittäin yli sataa asiakasta. Osallistumme mielellämme myös erilaisiin tapahtumiin ja olemme näin mukana satakuntalaisten arjessa.
