
Haasteen avulla Live-säätiö ja sen yhteistyökumppanit edistävät työelämän monimuotoisuutta esimerkiksi lisäämällä keskustelua työelämän inhimillisyydestä.
”Lähdimme mukaan haasteeseen, koska haluamme olla muille yrityksille esikuva inhimillisen ja motivoivan työympäristön luomisessa. Bisnestä tehdään kuitenkin lopulta ihminen ihmiselle. Meille on tärkeää, että jokainen työntekijä tuntee olevansa arvostettu ja että työyhteisössä vallitsee yhteenkuuluvaisuuden tunne. Haluamme tarjota ympäristön, jossa jokainen voi kasvaa ja kehittää itseään ja jossa jokaiseen luotetaan”, kertoo brändi- ja viestintäjohtaja Anne Ekberg.
Antell päätti haastaa mukaan pitkäaikaisen kumppaninsa, koska yritysten arvot kohtaavat hyvin; molemmat korostavat ihmisläheistä toimintatapaa ja perheyrityksen periaatteita.
”Inhimillisyyden voima on meille tärkeää, ja haasteen myötä toivomme inspiroivamme Fiblonia jatkamaan omalla polullaan inhimillisen työympäristön kehittämisessä”, sanoo Antellin henkilöstö- ja työhyvinvointijohtaja Minna Kallio-Valkama.
Suomen inhimillisimmät työpaikat -haasteen avulla Live-säätiö ja sen yhteistyökumppanit edistävät työelämän monimuotoisuutta esimerkiksi lisäämällä keskustelua työelämän inhimillisyydestä. Lisäksi haasteen avulla autetaan yrityksiä luomaan käytäntöjä, jotka tukevat työntekijöiden hyvinvointia, tasa-arvoa ja monimuotoisuutta sekä helpottavat täsmätyökykyisten työllistämistä. Haaste toimii esimerkkinä siitä, kuinka yritykset voivat toimia vastuullisesti ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnan hyvinvoinnin kehittämiseen.
Live-säätiön asiakkuuspäällikkö Annika Lipponen korostaa haasteen laajempaa merkitystä: ”Suomen inhimillisimmät työpaikat -haasteen tavoitteena on edistää työelämän monimuotoisuutta ja varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä. Työnantajilla on tässä merkittävä rooli: tehdään maailmasta yhdessä himpun verran parempi paikka meille kaikille.”