
Fiblon on perustettu 1979 ja ohjaimissa on nyt toinen sukupolvi. Ensin oli mies ja puukko, kakkosnelonen ja rulla kuitukangasta. Nyt tehtaalla pyörivät pitkälle automatisoidut korkean teknologian tuotelinjastot.
Asiakas on kaiken toimintamme keskiössä ja kuuntelemme häntä herkeämättä, koska kaiken tekemisemme tulee palvella asiakkaitamme. Kaiken tekemisen takana ovat puolestaan arvomme: työnilo, ylivoimainen asiakaskokemus, ympäristön kunnioittaminen ja kannattavuus.
Tärkeämpää kuin toimivat ja älykkäästi kehitetyt tuotteet, on kuitenkin niiden takana olevat laaja ja vahva asiantuntemus, vastuullisuus sekä kaikki ne palvelut, joita asiakkaamme voivat hyödyntää tuoteratkaisujen lisäksi.
Haluamme tehdä bisnestä, josta voimme olla ylpeitä. Siksi vastuullisuus on meille kunnia-asia. Tarjoamme asiakkaillemme ratkaisun, joka erottaa heidät kilpailijoistaan, mutta samalla huolehdimme, että ratkaisut ovat toiminnallisesti oikeat. Näin varmistamme oikean käyttömäärän ja minimoimme turhan jätteen.
Investoimme jatkuvasti tuotantomme kehittämiseen entistä vastuullisemmaksi. Energiapihejä olemme olleet jo pitkään ja saanto on ollut tärkein liiketoimintamittarimme jo kolme vuosikymmentä. Vastuullisuus näkyy investoinneissa monella tapaa. Vuonna 2023 uudistimme yhden tuotelinjaston rakenteet kierrättäen. Näin kierrätimme 15000 kiloa valurautaisia rakenteita uudelleen hyötykäyttöön. Uudistus myös alensi linjaston sähkönkäyttöä jopa kolmanneksen aiemmasta.
Uusin investointimme sisältää myös täysin uuden lavarobotoinnin. Tämä investointi parantaa työergonomiaa ja lisää tehokkuutta. Toisteisen työn vähentäminen myös lisää työhyvinvointia ja ennaltaehkäisee sairaspoissaoloja. Robotit ovat olleet osa Fiblonin laitteistoja jo vuosikymmenien ajan. Jos haluat nähdä, miltä tuotannossamme näyttää ja millaisella ajatusmaailmalla toimimme, voit katsoa tästä uusimman tehdasvideomme.
Vastuullisesti ajatteleva ja toimiva yritys punnitsee investoinnit monesta näkökulmasta – työhyvinvointi ei niistä ole suinkaan mitättömin. Panostaminen työviihtyvyyteen on tärkeää myös tulevina vuosina.
Lavotusrobotiikkainvestointi on Euroopan unionin osarahoittama.

Lautasliinatehdas Fiblon valmistaa lautasliinoja ja pintojen pyyhintäliinoja ammattikäyttöön ja toimii etiketin ja pöytätapakulttuurin sekä vastuullisen lautasliinatuotannon tietolähteenä ravintoloille, kahviloille sekä medialle.