Vuosittainen PRO-gaala on ammattilaisten juhlaa

Kuva: Aki Rask
Ravintola-alan ammattilaisia palkittiin vuotuisessa PRO-gaalassa 29.1. Finlandia-talossa Helsingissä. Tunnustuksia jaettiin laajasti alan erilaisille osaajille.

Alan ammattilaiset ovat oman gaalansa totisesti ansainneet. He tietävät, mistä aineksista arki tai juhla syntyy. Gaalassa saattoi aistia vahvan arvostuksen kollegoja kohtaan. Iloa ja inspiraatiota ei tarvinnut kaukaa hakea. Vaikka voitto ei omalle kohdalle sattunut, se ei ilon määrää vähentänyt. Tiimihenki loisti huipussaan!

Ravintola-ala on perinteinen ja muutos vie aina oman aikansa. Juuri siksi oli hienoa, että Vastuullisuus-sarjan voitti Suomen kokkimaajoukkueen lanseeraama uusi johtamismalli. Johtajuus voi olla samaan aikaan tuloksellista ja inhimillistä.

Elämäntyöpalkinto myönnettiin tänä vuonna viiniasiantuntija Jouko Mykkäselle.

Fiblonin tiimi kiittää hienoista juhlista ja onnittelee kaikki voittajia ja finalisteja!

Fiblon-tiimistä kuvaan saatiin tällä kertaa puolet.

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite:
003703465487@procountor.apix.fi

Huom! Vain yksi lasku/sähköposti!

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941