Antell haastoi Fiblonin mukaan kehittämään työelämän inhimillisyyttä

Live_haaste_vaaka
Fiblon otti Suomen inhimillisimmät työpaikat -haasteen vastaan ilolla. Haaste toimii esimerkkinä siitä, kuinka yritykset voivat toimia vastuullisesti ja aktiivisesti yhteiskunnan hyvinvoinnin kehittämiseen.
Anne Ekberg ja Sini Huhtasalo (oikealla) ottivat vastaan Live-säätiön haasteen Antellin Minna Kallio-Valkamalta (keskellä). Haastetta olivat luovuttamassa myös Annika Lipponen ja Harri Poikolainen Live-Säätiön puolesta.

 

Haasteen avulla Live-säätiö ja sen yhteistyökumppanit edistävät työelämän monimuotoisuutta esimerkiksi lisäämällä keskustelua työelämän inhimillisyydestä.

”Lähdimme mukaan haasteeseen, koska haluamme olla muille yrityksille esikuva inhimillisen ja motivoivan työympäristön luomisessa. Bisnestä tehdään kuitenkin lopulta ihminen ihmiselle. Meille on tärkeää, että jokainen työntekijä tuntee olevansa arvostettu ja että työyhteisössä vallitsee yhteenkuuluvaisuuden tunne. Haluamme tarjota ympäristön, jossa jokainen voi kasvaa ja kehittää itseään ja jossa jokaiseen luotetaan”, kertoo brändi- ja viestintäjohtaja Anne Ekberg.

Antell päätti haastaa mukaan pitkäaikaisen kumppaninsa, koska yritysten arvot kohtaavat hyvin; molemmat korostavat ihmisläheistä toimintatapaa ja perheyrityksen periaatteita.

”Inhimillisyyden voima on meille tärkeää, ja haasteen myötä toivomme inspiroivamme Fiblonia jatkamaan omalla polullaan inhimillisen työympäristön kehittämisessä”, sanoo Antellin henkilöstö- ja työhyvinvointijohtaja Minna Kallio-Valkama.

Suomen inhimillisimmät työpaikat -haasteen avulla Live-säätiö ja sen yhteistyökumppanit edistävät työelämän monimuotoisuutta esimerkiksi lisäämällä keskustelua työelämän inhimillisyydestä. Lisäksi haasteen avulla autetaan yrityksiä luomaan käytäntöjä, jotka tukevat työntekijöiden hyvinvointia, tasa-arvoa ja monimuotoisuutta sekä helpottavat täsmätyökykyisten työllistämistä. Haaste toimii esimerkkinä siitä, kuinka yritykset voivat toimia vastuullisesti ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnan hyvinvoinnin kehittämiseen.

Live-säätiön asiakkuuspäällikkö Annika Lipponen korostaa haasteen laajempaa merkitystä: ”Suomen inhimillisimmät työpaikat -haasteen tavoitteena on edistää työelämän monimuotoisuutta ja varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä. Työnantajilla on tässä merkittävä rooli: tehdään maailmasta yhdessä himpun verran parempi paikka meille kaikille.”

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite:
003703465487@procountor.apix.fi

Huom! Vain yksi lasku/sähköposti!

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941