
Huomioimme kaikessa tekemisessä asiakasarvon tuottamisen ja kestävän toiminnan. Asiakas on meille tärkeä ja tehtävämme on tuottaa heille mahdollisimman hyvää arvoa mahdollisimman kestävästi.
Vuonna 2025 visualisoimme Fiblonin ensimmäisen arvokartan ja esittelimme sen FFCR messuilla maaliskuussa Helsingissä. Teemaksi otimme rohkeasti Liika on liikaa. Käynnistimme sen ympärillä sidosryhmäkeskusteluja inspiroidaksemme asiakkaita syvällisempään pohdintaan. Kävimme kertomassa arvon tuottamisesta erityisesti yrityskulttuurin ja strategiatyön kehittämisessä. Kaikki työmme tähtää siihen, että asiakkaalla olisi oikeat tuotteet oikeassa käytössä ja ne käytettäisiin koko arvonsa osin.
Investoinnit laitekantaan jatkuivat. Saimme uutta robotiikkaa kuituliinapuolen tuotantoon. Erityisesti olemme ylpeitä siitä, miten olemme uraauurtavasti modernisoineet kestävästi laitekantaamme ja säästäneet samalla luonnonvaroja ja vähentäneet hiilipäästöjä. Emme lähteneet siitä, mistä aita olisi ollut matalin eli emme siirtäneet vanhoja laitteistoja romuksi ja tuoneet tilalle uusia. Sen sijaan purimme linjastot osiin ja rakensimme ne uudelleen päivittämällä ne uuteen teknologiaan. Teimme tämän pääsääntöisesti omin voimin ja yhteistyökumppaneilta lisää oppien. Kunnioitimme näin yrityksen arvoja ja huomioimme työnilon ja ympäristön.
Yrityksen merkittävin panostus oli uusi toiminnanohjausjärjestelmä, joka saatiin käyttöön vuoden 2025 päätteeksi. Järjestelmää on ajettu sisään vuoden 2024 syyskuusta lähtien. Merkittävä joukko fiblonilaisia on osallistunut vaativaan projektiin. Tässä projektissa kuten kaikessa tekemisessämme on keskiössä arvon tuottaminen. Kun teemme nykypäivää tai tulevaisuutta, mietimme koko ajan miksi ja miten. Näin voimme varmistaa, että kaikella tekemisellä on todellinen arvo niin meillä kuin asiakkaillamme. Osallistamme oman henkilökunnan, jotka ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita.
Vuonna 2025 veimme yrityksen ympäristöohjelman Ekokompassiin ja se auditoitiin tammikuussa 2025. Olemme rakentamassa inhimillisempää työelämää yhdessä Live-säätiön ja muiden asiaan sitoutuneiden yritysten kanssa.
Tehdään yhdessä tästä vuodesta menestyksekäs ja kestävä!
Pekka Ekberg
toimitusjohtaja