Artikkeli

Persoonat peliin – sama ei sovi kaikille

Heimtextil on frankfurtissa kerran vuodessa järjestettävä maailman suurin kodin- ja sisustustekstiilien ammattitapahtuma. Tapahtuman kiistaton vetonaula on laaja trendinäyttely, jonka kattoteema tänä vuonna oli arvoituksellinen Where i belong?

Megatrendi on hitaasti muuttuva ja useista ilmiöistä koostuva kehityssuunta, laaja muutoksen kaari, kuten esimerkiksi kestävyyskriisi. Heimtextilissä tämä on näkynyt jo useiden vuoden ajan alati laajentuvana kestävän kehityksen esiintuomisen voimistumisena. Vastuullisuudesta sen monine muotoineen puhutaan paljon, joskin varsinaisilla näyttelyn osastoilla se näkyi vielä kovin vähän. Sen sijaan trendinäyttelyssä se näkyi laajalti ja kiinnostavasti.

Isoina trendeinä jatkuu edelleen yksilöllisyyden kasvu, mikä haastaa massateollisuutta. Digitaalisuus puhuttaa myös tuotantotekniikoissa. Paluu juurille oli teemoista ehdottomasti kiinnostavin.

Tulevaisuuden tekstiilien kirjasto

Trendinäyttelyn mielenkiintoisin osa oli Future Textiles Materials Library eli tulevaisuuden tekstiilien kirjasto. Kirjasto oli jaettu neljään eri osaan:

  1. Remade: could today’s waste be tomorrow’s raw material?

Niukkojen luonnonvarojen ylikäyttö ajaa suunnittelijat pohtimaan erilaisten jätemateriaalien käyttöä älykkäämmillä tavoilla. Siitä on paitsi ympäristöhyötyjä niiden käyttö on myös signaali materiaalien käytön suuremmasta arvostuksesta. Kertakäyttömuovista siirrytään tekstiilien leikkuujätteiden ja tuotannossa syntyvien sivuvirtojen hyödyntämiseen ja samalla tehdään näistä käyttökelpoisia mutta myös haluttavia tuotteita.

Esimerkkejä: Recyc Leather, Hong Kong (kierrätetty nahka) ja Waste no more by Eileen Fisher (tekstiilien uudelleen käyttö)

  1. Biological product: from food to faeces, could human and agricultural waste be explored asan abundant material resource

Väestön kasvu 9 miljardiin vuoteen 2050 mennessä ajaa meidät tutkimaan uusia materiaaleja myös orgaanisen jätteen puolelta. Maatalouden sivutuotteet tai vaikka kampaamon lattialla makaavat leikatut hiukset ovat erinomaisia esimerkkejä. Tutkivat suunnittelijat voivat uudelleen arvioida orgaaniset jätemateriaalit ja muuttaa nämä vähän arvostetut ja epätoivotut materiaalit kiinnostaviksi tuotteiksi, eikä pelkästään toimiviksi vaan myös kauniiksi – kauaksi alkuperäisestä.

Esimerkkejä: The new age of trichology by Sanne Visser (hiukset)ja Totomoxtle by Fernando Laposse (maissin kuoret)

  1. Natural assets: Can we harvest naturally abundant materials in more agile and inventive ways?

Monet luonnon materiaalit on ylikulutettu. Niiden kasvatus on köyhdyttänyt tai myrkyttänyt maaperän ja ihmiset. Kestävällä viljelyllä ja paikallisten olosuhteiden paremmalla huomioimisella voidaan välttää nykyiset katastrofaaliset seuraukset kuten saastuttaminen ja liikakäyttö. Vastuullisia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi luontaisesti resilientit lajikkeet tai laajasti unohdetut perinteikkäät vaihtoehdot.

Esimerkkejä: Green-Nettle textile, Hemp fibre panels by margent farm (UK) ja Barktex

  1. Living materials: what if materials could be grown, rather than made?

Kasvattamalla erilaisia sieniä ja bakteereita voidaan tuottaa rihmastoja, laboratoriossa kasvatettuja vegaanisia nahkoja ja tekstiilivärejä. Tulevaisuudessa tekstiilit voidaan värjätä myrkyllisten kemikaalien sijasta harmittomilla bakteereilla ja nahkamateriaalit voidaan tuottaa keinotekoisesti ilman eläimiä.

Esimerkkejä: Ty SYML (UK), Faber Future & Gingko Bioworks (UK) ja Mogu, Italy

Where I Belong – Minne minä kuulun?

Tänään identiteettiprosessi näyttää monimutkaisemmalta kuin koskaan. Identiteetit muotoutuvat eritasoisten vaikkakin samanaikaisesti tapahtuvien erilaisten kokemusten kautta. Paikallisesti, kansallisesti, globaalisti sekä verkossa että sen ulkopuolella. Siksi identiteetti voi koostua monesta eri kerroksesta. Tosi asiassa meillä kaikilla on tällainen kerroksellinen identiteetti.

Heimtextil 20/21 trendit heijastelevat näitä eri kerroksia kuitenkin niin, että mikään niistä ei ole yksiselitteisesti vaikuttavin tai kiinnittynyt johonkin spesifiin aikaan tai paikkaan. Epävarmuus on tosiasia ja myös sisustus heijastelee tätä. Yksilöllisyys on näkyvää ja jokaista meitä puhuttelee eri trendi tai trendit.

Erilaisuuden kasvu ja monimuotoisuus auttavat jokaista löytämään oman identiteettinsä, mutta samalla myös kantamaan vastuun ympäristöstä. Myös Heimtextilin trendishowta suunniteltaessa pyrittiin välttämään uuden materiaalin käyttämistä ja välttämään ratkaisuja, joissa materiaalit menisivät messujen jälkeen roskiin. Tekemällä viisaita valintoja on ollut mahdollista luoda vaikuttava foorumi minimaalisella jalanjäljellä.

Trendinäyttelyn viisi eri teemaa

Pure Spiritual

Etsimme syvempää yhteyttä ja käännymme spirituaalisiin harjoituksiin ja luontoon ja samalla pyrimme käyttämään teknologiaa hyvään. Osastolla esiteltiin kineettinen hiekkaveistos nimeltä Sisyphus. Sisyphus oli kreikkalainen myyttihahmo, joka sai tehtäväkseen vierittää ikuisesti kivenlohkaretta ylös rinnettä. Kun lohkare oli melkein ylhäällä, se vieri takaisin alas ja Sisyfoksen täytyi aloittaa työ alusta. Hiekkaan piirretyt monimutkaiset kuviot tuhoutuvat tullakseen jälleen uudelleen piirretyiksi.

Jatkuva epävarmuus lisää levottomuutta. Ihmiset ovat kyllästyneitä jatkuvaan kulutukseen kiireisessä ja muuttuvassa maailmassa. He hakeutuvat ikivanhojen henkisien toimintojen pariin hakiessaan luonnosta vastapainoa ja toisaalta pyrkiessään käyttämään uutta teknologiaa hyvään. Etsiessään rauhaa, yksinäisyyttä ja vahvempaa yhteyttä riisutaan turhat kerrokset ja hakeudutaan vahvemmin estetiikan ja olennaisuuden äärelle. Ympäristötietoisuus johdattaa huomion luontoon.

Idealisti etsii täydellisyyttä ja puhtautta ja haluaa palauttaa tasapainon hakemalla yhteyttä yliluonnolliseen sekä yhdistämällä teknologiaa hyvään. Tasapainoilu todellisuuden ja mystiikan tavoittelun välillä.

Värit: Maanläheiset sävyt. Alkuvoimaiset, luonnolliset ja puhtaat sävyt. Raakaa, juovikasta, huokoista. Voimakas vihreä viittaa merilevään, rihmastoon ja happamuuteen. Niin kuivan kuin kosteankin maaperän värejä.

Maximum glam

Nautinnon etsijät yhdistävät teatterimaisia vaikutteita glamouriin showestetiikkaan yhdistämällä perinteistä käsityötä ja digitaalista tuotantoa aivan uudella tavalla. Tavoitteena enemmän on enemmän.

Häkellyttävät sisustukset ja materiaalit yhdistettynä nautinnonhaluun. Henkeäsalpaavaa! Sopivaisuussääntöjen rikkominen ja eriskummallisuus jopa surrealistisuus.

Glamour-elämä on tekniikkaa hyödyntävää ja tehty instagrammia varten (instagrammable self-expression).

Imperfection, extravaganza, eclectic, liberated, expressive, immersive, over the top, glamorous, artificial, fantastic

Värit ja muodot: Yhteenottoja, mellakoita ja kapinaa. Vakuuttavaa, itsevarmaa ja äänekästä. Näyttävää, valoisaa, kitschiä, sähköistä kiiltoa, synteettistä hohtoa, digitaalista häröä, taiteellista sumennusta. Värit ovat intensiivisiä, kylläisiä ja eläviä ja kuviot elämäniloisia, runsaita ja koristeellisia. Lisätään kiiltoa ja kerroksellisuutta, ja tietenkin shokkipinkkiä!

Tällä osastolla esiteltiin sulassa sovussa 3D tulostusta ja akrobaattista tankotanssia!

Urban active

Kaupunki-asukas hakee käytännöllisiä ja mukautuvia ratkaisuja arvostaen teknisyyttä ja käyttämällä fiksuja jo olemassa olevia ja uusiutuvia luonnonvaroja. Moderni kaupunki-asukas on järkevä ja tietoinen. Rationalismi ja realismi kulkevat käsi kädessä. Fiksuja ratkaisuja, jotka eivät saa tuottaa syyllisyyttä.

Ratkaisuja, joissa ei valita tilannetta, sukupuolta, ikää tai sosiaalista odotusta. Urheilu inspiroi.

Värit: Rohkeaa, vahvaa ja käytännöllistä työ- ja urheiluvaatetta. Sävyjen intensiteetit vaihtelevat tekstuurin mukaan hypersynteettisestä puuvillaan tai sileästä kohokuvioiseen. Uudelleenkäytettävyyttä ja kierrätystä parhaimmillaan. Väreinä mm. univormunsininen, asfaltinharmaa ja katepillarinkeltainen.

Heritage lux

Historiallisten perintöjen säilyttäjät, jotka hakevat ylellisyyttä, mutta samalla hiukan outoutta. Valaistus, johon yhdistyy tummuus, aistillisuus ja käsittämättömyys koko uudesta mukaansatempaavasta kokemuksesta.

Tekstiilit ovat kauniisti valuvia, laskoksisia ja kiiltäviä. Rapattuja ja vuosien patinoituneita seinäpintoja kunnianosoituksena vanhojen rakennusten historialliselle kauneudelle. Lähes epätodellista, jopa surrealistista ylellisyyttä. Tekstiilin struktuuri näyttää simpukankuorelta, höyheneltä tai kasvin lehdeltä.

Ilmapiiriä inspiroi sekä luonto että taide, mutta myös surrealistinen teatterimaisuus. Luonnonmukaisia rakeisia pintoja ja lähes talismaanisia kiviä ja kiteitä. Voimakas kunnioitus historiallisia rakennuksia ja rakenteita kohtaan. Vanha on kaunista ja arvokasta.

Värit ja muodot: Menneisyyden arvostaminen. Historian havinaa, vanhan perinnön vaalimista, mukana ripaus mysteeriä ja taikaa. Verenpunaista, tummaa ruostetta, sensuellia safiirinsinistä ja kiiltävää helmiäistä.

Multi local

Hyper-locals go global. Perinteisen käsityötaidon kunnioittaminen, luovuuden korostaminen ja erilaisuuden ymmärtäminen. Erilaisten näkemysten törmäyttäminen ja sitä kautta uuden synnyttäminen. Alkuperäiskansojen tyyli kohtaa globaalit vaikutteet. Käsityöt ja koristeelliset kuviot, perinteisistä folkloristista kuvioista geometrisiin ja abstrakteihin asti. Väreissä näkyy kulttuuriperintö, paikallisuus, tarinat mutta myös yksilöllisyys.

Globaali design ei ole enää länsivetoista vaan vaikutteet tulevat entistä enemmän Aasiasta, Lähi-idästä ja Afrikasta, jossa kulttuuriperintöä vaalitaan ja se kukoistaa.

Värit: Väreissä näkyy laaja kulttuurikehys, jossa yhdistyy toisaalta paikallisuus, toisaalta vanha kulttuuriperintö mutta myös yksilön oma identiteetti. Materiaalin sävy tai pigmentti on hyperyksilöllinen eikä riipu trendeistä. Kuuma ja mausteinen kokoelma kurpitsaa, pippuria ja hunajaa yhdessä viileämpien aquan, laivastonsinisen ja pinkin kanssa.

Glamouria, henkisyyttä, urbaaniutta, perinnön vaalimista ja kerroksellisuutta – siis mitä?

Mitä Heimtextil messuilta sitten jäi lopultakin käteen? Yksi ei todellakaan sovi kaikille. On tärkeää hakea inspiraatiota ja vaikutteita, mutta vielä tärkeämpää on olla tietoinen oman bisneksen perusasioista. Yksilöllisyys tulee edelleen vahvistumaan ja meiltä vaaditaan rohkeutta löytää omat persoonamme sekä henkilöinä että yrityksinä ja erityisesti korostaa erottautumista eli kilpailuetuamme.

Vastuullisuus on mitä tärkein näkökulma ja sen pitäisi kaikilla olla jo täysin selvää, se on noussut hygieniatekijäksi toimitusvarmuuden, hinnan ja laadun rinnalle.  Vastuullisuus pitää viedä strategiselle tasolle niin, että yrityksen olemassaolon oikeutus voidaan nähdä sitäkin kautta.

BONUS

Sinulle, joka jaksoit lukea loppuun, asti tarjoan bonuksen.

Mikä on maailman suosituin lempiväri? Tästä löytyy paljon arveluja, mutta nyt se on selvitetty! Vuonna 2017 järjestettiin valtava online-kysely ympäri maailman (British paper merchant G . F Smith). Kyselyyn tuli 30000 vastausta yli 100 maasta ja suosituin väri on nimeltään Marss vihreä. Se on syvä ja eloisa vihreän sävy, joka sihtaa siniseen. Sävy on saanut inspiraation River Tay -nimisestä joesta Kanadassa.

Havannoit aiemmista trendinäyttelyistä täällä:

Heimtextil 2019

Heimtextil 2018

Kirjoittaja on realisti, joka etsii alati sisintään, mutta nauttii arkipäivän estetiikasta ja värien inspiroivasta käytöstä. Aika kerroksellinen tyyppi näköjään.

Anne Ekberg

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite: 003703465487@procountor.apix.fi

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941