Teknologialla tai henkilöstöeduilla ei pysty erottautumaan kilpailijoista. Yrityskulttuuri vaikuttaa sen sijaan vahvasti siihen, miltä yritys vaikuttaa ulospäin. Yrityskulttuuria ei voi kopioida, vaan sen täytyy syntyä johdosta itsestään.

Ensimmäisen kerran jouduimme Fiblonilla tosissamme pohtimaan kotimaisen tuotannon merkitystä 1980-luvulla, kun kävi ilmi, että kovin työvoimavaltaista tuotantoa ei Suomessa pitkään voisi säilyttää. Tällöin teimme periaatepäätöksen säilyttää tuotanto Suomessa ja vielä omissa käsissämme. Tämä tarkoitti uusia investointeja tuotantoomme.

Selvitimme keväällä 2023 Fiblonin sidosryhmien odotuksia vastuullisuuden teemoista ja huomasimme, että vastuullisuudesta on tullut tärkeä liiketoiminta-ajuri.

Vastuullisuus on yrityksessä ihan kaikkien asia ja se lähtee yrityksen missiosta ja visiosta sekä arvoista.

Vastuullisuusportailla kuljetaan vain yhteen suuntaan – ylöspäin.

Vastuullisuus on laaja aihe ja teemoissa ajautuu helposti hyvin syvälle yksityiskohtien viidakkoon. Siksi on hyvä muistaa kaksi avainsanaa: olennaisuus ja vaikuttavuus. On tärkeää havaita omalle yritykselle olennaiset asiat ja keskittyä niihin.

Vastuullisuus tulee vastaan joka tuutista. Ja se on vain hyvä asia. On väärin valittaa, että vastuullisuutta toitotetaan liikaa, siltä ei pääse missään pakoon ja koko aihe alkaa tympäistä. Päinvastoin, olemme vasta matkan alussa!

Vastuullisuustyön ei tule olla pakon sanelemaan toimintaa, vaan sen tulee pohjautua aitoon haluun tehdä hyvää ja viedä asioita parempaan suuntaan. Kun yhdistetään järkitekemiseen tunteiden palo, saadaan aikaan vaikuttavia tuloksia ja merkityksellistä kehitystä.

Vastuullisuus lähtee, tai ainakin sen pitäisi aina lähteä, yrityksen arvoista ja missiosta. Näin ollen se pohjautuu strategiaan ja on osa kaikkea, mitä yritys edustaa.

Yrityskulttuuri syö strategian aamupalaksi ja hyvä asiakaskokemus syntyy hyvästä työpäiväkokemuksesta. Tässä kaksi menestyvän yrityksen salaisuutta.

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite: 003703465487@procountor.apix.fi

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941